Tehtävät ja toiminta
Taiteen edistämisestä annetun lain mukaan joka läänissä voi toimia yksi tai useampi alueellinen taidetoimikunta. Alueellisia taidetoimikuntia on maassamme 13.
Länsi-Suomen läänissä ovat Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan ja Keski-Suomen taidetoimikunnat alueinaan maakuntaliittojen rajat. Pohjanmaan taidetoimikunnan alueena on Pohjanmaan liiton, Etelä-Pohjanmaan liiton ja Keski-Pohjanmaan liiton toimialueet. Satakunnan taidetoimikunta kuuluu siis valtion taidehallintoon. Lyhyesti ja kaiken kattavasti tehtävänämme on alueellisen taide-elämän edistäminen.
Viime aikoina olemme olleet aloitteellisia esimerkiksi koulujen taidekasvatuksen ja erityisesti Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataideyksikön eli Kankaanpään taidekoulun aseman vahvistamisessa, taiteilijatalon saamiseksi / taiteilijayhdistysten tilojen turvaamiseksi ja sittemmin Visuaalisen keskuksen perustamiseksi Poriin. Taidetoimikunnalla on ollut edustus tämän keskuksen ohjausryhmässä. Tällä haavaa eletään siinä odotuksessa, että ns. Teljätalosta lopulta saataisiin tilat Visuaaliselle keskukselle.
Toimikuntaan kuuluvat 11 luottamusjäsentä, kolme läänintaiteilijaa sekä hallinto- ja toimistotehtäviä hoitavat pääsihteeri ja osastosihteeri. Jäsenet kokoontuvat keskimäärin kerran kuussa ja heihin voit olla yhteydessä myös suoraan.
Toimikunnan keskeinen tehtävä on taiteellisen toiminnan taloudellinen tukeminen. Vuosittain jaamme hakemusten perusteella taiteilija- ja kohdeapurahoja taiteelliseen työskentelyyn ja erilaisiin projekteihin sekä valtionavustuksia maakunnassa toimiville taidealan järjestöille ja työryhmille.
Lisäksi taidetoimikunta käynnistää ja toteuttaa taide- ja kulttuurihankkeita (näyttelyitä, koulutusta, tapahtumia) itsenäisesti tai yhteistyössä muiden kanssa. Satakunnan lisäksi vaikutamme myös yli maakuntarajojen, kansainvälisestikin. Pidämme tarpeellisena olla keskustelujen avaajana ja jatkajana.
Nuorten taiteilijoiden tukeminen on Satakunnan taidetoimikunnan keskeisiä tehtäviä. Lönnströmin taidemuseo on tarjonnut lahjakkaalle taiteentekijälle näyttelyn pitämiseen tilat, toimikunta stipendin. Ensimmäisenä Nuorena satakuntalaisena kuvataiteilijana oli Kalle Hamm vuonna 1999, sen jälkeen Marjo Heino-Fihlman 2002 ja Samppa Törmälehto vuonna 2006. Neljäs nuori taiteilija maakunnasta esittäytynee tämän mallin mukaisesti vuonna 2009.
Vuonna 2009 palkitsimme kankaanpääläisiä Taidekoulun oppilaita, ja kuluvana vuonna on vuorossa nuorten muusikkodebytanttien palkitseminen.