|
Satakunnan taidetoimikunta Antinkatu 6 B, 28100 PORI Puh. 040 8469 311, 040 5477 493 ![]() |
||
![]() |
||
|
|
||
TiernatytötTiernatytöt Satakunnassa 2009
Taiteenlaji: näyttämötaide, säveltaide, kulttuuriperinne Läänintaiteilijoiden Laura Piirto, Hanna Elo ja Marja Merisalo yhteinen hanke, jonka tarkoituksena oli tehdä Satakunnan taidetoimikuntaa sekä läänintaiteilijoita tutuiksi maakunnassa. Halusimme lisäksi tarjota pienen joulutervehdyksen ja valoista joulumieltä kaikille Satakunnan asukkaille perinteisen tiernapojat-joulukuvaelman uuden sovituksen muodossa.
Harjoituskautemme oli marraskuussa 2009. Kenraaliharjoituksemme yleisönä joulukuun alussa toimi Taidetoimikunnan pikkujouluväki, ja joulun 2009 alla tiernatytöt aloittivat kierroksensa maakunassa. Kävimme mm. Luvialla, Kankaanpäässä, Leineperissä, Raumalla, Huittisissa, Ahlaisissa, Merikarvialla, Köyliössä ja Säkylässä. Halusimme ottaa vierailukohteiksemme erityisesti vanhainkodit, päiväkodit, koulut sekä seuraintalot. Tavoitimmekin laajan ja kirjavan yleisön. Kiertueen viimeinen esitys Porin Puuvillassa taltioitiin. Esityksessä oli mukana vierailevana Tähtenä muusikko Carl Johan Häggman. Tiernatytöt - esityksen näki n. 450 katsojaa. Hankkeen toteutus: Esityksen näyttämöllepanosta vastasi Marja Merisalo. Laura Piirto vastasi puvustuksesta ja Hanna Elo kiertueen graafisesta ilmeestä sekä yhteydenpidosta kuntiin. Hankkeen yhteistyökumppanit: Satakunnan läänintaiteilijat, muusikko Carl-Johan Häggman, Luvian kunta (Tasala), Kankaanpään kunta (Lohikon palvelukoti), Ulvilan kunta (Leineperin koulu), Rauman evankelisluterilainen seurakunta (Nuorten talo), Huittisten kunta (Kuninkaisten vanhainkoti), Köyliön kunta (Köyliön palvelutalo), Merikarvian kunta (Merikarvian koulukeskus), Ahlaisten nuorisoseura ry (Ahlaisten nuorisotalo), Satakunnan Kansa, Rakastajat-teatteri, Annis, Porin Oopperayhdistys ry, Palmgren-konservatorio, SAMK. Esiintyminen Tiernatytöissä oli hauskaa ja palkitsevaa. Esityspaikat ja yleisöt olivat hyvin erilaisia, mikä teki kokemuksesta aina uuden. Vastaanotto oli lämmin ja pystyimme selvästi tällä hanketempauksella tuomaan joulumieltä moneen paikkaan. Ahlaisissa pääsimme oikeasti kuokkimaan partiolaisten juhlaan. Silloin oli todella syytä huudella ovelta, että: Saako tulla lauluamaan? Olimme kaikille yllätys - itsellemmekin! Juhlaväki otti meidät ilolla vastaan ja monet partiolaisista osasivat laulaa lauluja kanssamme. Tiernatytöt-esityksistä jäi hyvä mieli kaikille esiintyjille.
|
||